Mistä viikatemies
kerrostalomme ties',
sitä tuskinpa selville saan.
Se isän hengen vei ensin,
sitten kadulle lensi.
Minä kiiruhdin ikkunaan:
Samassa satamaan laivat uivat
- niissä ne normaalit saapuivat
ja valokiilat autoissaan
kävivät katuja lakaisemaan.
Kun vieras mies tuli taloon
jouduin outoon valoon,
sillä hän oli normaalien pää.
Vierailla voimilla kai
kaikki valtaansa sai -
nyt kukaan muuta ei kuule, ei nää.
Niin nousi äitikin niiden paattiin,
minä ja arkku mentiin saattiin.
Ei enää kotiinsa kaivannut hän
kun löysi normaaleista ystävän.
Isä kunpa voisitkin elää vielä.
Mietin usein, kuinkahan
teille siellä
kuolleiden maassa käy:
ikuisen unenko sait
vai vallitsevatko
nomaalien lait?
Pahoin paukkuvat ukset
kun puhdistukset
riehuu öisin, kun liikkua ei saa.
Se, mikä viime viikolla
saattoi normaalia olla
nyt on kuolemaakin pahempaa.
Niin uusi valta uudet lait laatii
ja meitä mukautumaan vaatii.
Ne laittaa normaalien merkit hihaan
ja tulee melskaamaan meidän pihaan.
Normaalien joukossa
normaalina olossa
elo on unelma loputon.
Silloinhan tätä voi sietää,
mutta mistäpä tietää
mikä huomenna normaalia on?
Kun suuri johtaja keksi,
että punaiseksi
värjättävä on kansalta päät,
päätin: nyt minä menen.
ehkä soutuveneen
kaukaisella ulapalla näät...
Te voitte tutuun tapaanne jatkaa.
Minä minne tahansa teen matkaa,
minne ei normaalien soimaukset soi,
missä epänormaali olla voi.
