Minä köyhään päähän sillan
synnyin varhaiskevääseen,
jälkeen helmikuisen illan
pyhäaamuksi vaihtuneen.
Minä tiedän kyllä tieni
olen suuri, olen pieni.
Milloin kaiken tuhoisin,
suotta uhosin.
Minä jaksan uupumiseen,
mutta kauemmaksi en.
Missä toiset löytää klisheen,
sinä vaistoat ihmisen.
Sinä kysyt, minne menen,
etkä suinkaan, kanssa kenen.
Meill' on tahto nisäkkäin
olla sisäkkäin...
Aina kanssain joudut sä seikkailuun.
Senkin ymmärrän, mitä en.
Saanko olla tässä
sua löytämässä?
Vaikka kadoksiin ryyppäisin kaiken muun,
koskaan unohtaa voi sitä en:
sinä rakastat minua pienestä pitäen.
Purjehdimme eksyksissä.
Tuuli tulee kauempaa.
Neuvot väylän sinne missä
emme löytäisi majakkaa.
Lämpö rinnan, liike lanteen...
nimes piirrän taivaan kanteen,
kun me siellä yövytään,
sinne syövytään...
Ehkä jossain vuoristoissa
reitti löytyy ihmsieen.
Ehkä maailmalta poissa.
Ehkä kauhuissa liikenteen.
Minä hapuilen sun kättä,
sulle tarjoon empimättä
tuskan jokaikisen,
käden hikisen...
Enkö koskaan vie sua seikkailuun?
Mitä tajuan? mitä en?
saanko olla tässä
meitä löytämässä
Vaikka kadoksiin ryyppäisin kaiken muun,
koskaan unohtaa voi sitä en:
sinä rakastat minua pienestä pitäen.
