Nummela

Anssi Kela

Nämä kadut kaupungin, huvilat ja puutarhat


Kävelytän koiraa ja mieleen palaa vuodet parhaimmat


Tuosta ojasta me silloin fillareita naarattiin


Jälkeen vedonlyönnin jossa jälleen hulluus punnittiin


Koulussa kavereiden kanssa me tytöt jaettiin


Ne kiljui välitunneilla kun niitä takaa ajettiin


Ja kun faijan bändi soitti vein kaikki katsomaan


Kuunnellessain tunsin poltteen - mun piti päästä soittamaan





Mun täytyy kävellä näin


Mun täytyy kävellä näin


Kun jotain herää sisälläin





Minä olin kahdentoista kun me maalle muutettiin


Ja vain vuotta vanhempana katsoin kun faijaa haudattiin


Mutsille jäi neljä lasta, uusi talo velkoineen


Mutta jotenkin se selvis - elämä alkoi uudelleen


Me silloin kavereiden kanssa tämä puisto vallattiin


Meidän mopot kulki kahtasataa, tuon sillan kaiteilla käveltiin


Ja me tiedettiin miten koko kylän katuvalot saa sammumaan


Aloin kirjoitella lauluja, ne käsittelivät kuolemaa





Mun täytyy kävellä näin


Mun täytyy kävellä näin


Kun jotain herää sisälläin





Löysin elämäni naisen ja me yhteen muutettiin


Olin kakskytviis kun sanoin: "Please, eikö mentäis naimisiin?"


Nyt meil on omakotitalo, vaimo työkseen opettaa


Minä nukun päivät ja valvon yöt - nää biisit pitää kirjoittaa


Koiran kanssa joskus myöhään harjulle me kiivetään


Ja sieltä käsin katsellaan nukkuvaa Nummelaa


Ja mä kelaan että kaikki taitaa olla kohdallaan


Mä taidan kuulua tänne...


Mun täytyy kävellä näin


Mun täytyy kävellä näin


Kun jotain herää sisälläin